Ei niin vuosittaisen Meripäiväleirin tämän vuoden aiheena oli sei-mei-no- ja gatch-mei-no-hokei. Paikalle saapui mustiin lökäpöksyihin verhoutuneita taidokoita myös Mäntsälän ja pääkaupunkiseudun suunnalta, mikä oli meistä oikein mukavaa. Oman seuran jurnuttajien lisäksi oli paikalle saatu vetohommiin myös Ari Värrälä sekä Johanna Ruokosalmi, joille molemmille olemmekin hyvin kiitollisia.
Vielä torstaina sekä perjantaina paikalliset taidokat muistuttivat mieleensä sei-mei-no-hokein varsinaisen muodon niin, että lauantaipäivänä voitiin keskittyä erityisesti hokein hengitykseen. Tolsan Tomi käskytti tuttuja naamoja pari ensimmäistä päivää niin, että saatiin sarjat syvälle selkärankaan, eikä tarvinnut itsensä vuoksi silmiään päästä hävetä Arin ja Johannan saapuessa paikalle.
Parin ensimmäisen päivän ohjelmassa oli myös perustekniikkaa, jota survottiin ilmaan välillä tyystin hengittämättä tai hengitystä korostaen tuhinan oikea-aikaisuuteen panostaen. Vaikeinta oli kuulemma täydellinen hengitysrytmin muuttaminen tekniikan aikana, sillä jossain määrin automaattiseksi iskuhetkelle ajoittuva ja ulospäin suuntautuva köhäys oli monelle muodostunut. Hevostallin yliset raikasivat ja kuulaat kiait karkoittivat myös tallin ympärille majoittuneet rottapesueet, jos niitä nyt paikalla olikaan.
Lauantaina ylemmät ja alemmat jaettiin toisistaan erilleen. Ylempien paneutuessa gatch-mei-non kiemuroihin Arin johdolla, alempien keskittyessä, jos vaan mahdollista, niin vieläkin tarkemmin sei-mei-no-hokein touhukkaaseen maailmaan.
Molemmat vetäjistä painottivat hengityshokein tiettyä pehmeyttä ja sen poikkeavaa luonnetta verrattuna esimerkiksi tai- ja in-hokeisiin. Rytmitys onkin hyvin poikkeavanlainen, joskin molemmat hokeit pitävät sisällään myös näitä voimakkaita ja nopeitakin kohtia. Liika jäkitys ja ruttaus tulikin jättää salin kynnyksellä pokatessa. Värrälän Ari luennoi myös sarjojen terveydellisistä näkökohdista ja palanpainikkeesti höysti kertomuksiaan kiinalaisen lääketieteen kantilta.
Kokonaisia suorituksia pääsimme myös jossain vaiheessa tekemään hieman totutusta poikenneilla tyyleillä. Perusmallin lisäksi muotoa toistettiin mahdollisimman äänettömästi ja hipihiljaa, eikä tarkoituksena ollut suinkaan kihistä kalmistosta nousseiden ruhojen lailla. Jos siltä tuntui, niin hokein sai tehdä myös luonnollisesti hengittäen, eli annettiin hengityksen välillä rentoutua jos se nyt oikein alkoi painamaan kesken suorituksen. Mukavaa vaihtelua joka tapauksessa. Kauniiksi lopuksi kirmasimme ympäri salia haarahipan ja naminamin merkeissä vastapainoksi hengityshokein tiukalle muodollisuudelle.
Joskus aikoinaan Kotkassa oli tapana pitää loppukesän kliimaksiksi muodostunut Meripäiväleiri joka vuosi, mutta parina viime kesänä ovat bakkanaalit jääneet pitämättä. Tästä itsellemme ja omalle saamattomuudelle suivaantuneina uhkasimme ehkä jo taas ensi kesänä jälleen jatkaa tätä ylvästä perinnettämme.
Artikkeli on julkaistu Suomen Taidoliiton lehdessä (Kamae 3/2002)
Etusivulle :: http://www.taido.org/kotka/ :: Päivitetty 19.11.2002